Aamupäivällä istuin lähimmän työtoverini kanssa ja juttelimme tilanteesta. Hänellä on sama tilanne kuin minulla, epävirallisesti: ulos. Hän sanoi, että on ihan lamaantunut, eikä työnetsintä onnistu.  Mistähän sitä repisi voimia työnhakuun? Työtoverinikin, niinkuin monet muut meistä, on käynyt haastatteluissa, mutta mikään ei oikein tunnu nappaavan.

Onkohan kyseessä ns. avioliitto / lesken syndrooma. Kun on ollut tarpeeksi kauan sen oman ja tutun kainalossa, kaikki muut tuntuvat vieraalta. Ihan kuin sovittaisi uutta takkia, joka ei vain tunnu istuvan. En edes halua uutta takkia, haluan pitää sen vanhan ja nukkarievun...

Mikään ei oikein tunnu hyvältä.