Olen tänään jo kolme kertaa luullut, että on perjantai. Mutta ei, huomenna on perjantai.

Tänään töissä kiukkuni kuplahteli pari kertaa pintaan, kun firmamme "pää pilvissä" -tahot tuntuvat olevan niin kaukana arkipäivän todellisuudesta. Istuin melko puutuneena ja kuuntelin toinen toistaan fiksumpia esiintyjiä.

Minusta on tullut asennevammainen selkeästi. En jaksa enää innostua tai edes teeskennellä innostunutta ihan höyrähtäneistä ideoista.

Yksi työtoverini sai kunnon raivarit ja kirjaimellisesti huusi mielipiteensä koko touhusta. Niin, pinnat alkavat kiristyä itse kullakin. Kuuntelin hänen kuohahduksensa, mutta en itse jaksa / edes viitsi kiihtyä, minusta asiat alkavat olla oikeasti ihan yhdentekeviä.